|
Tuure Vierros
Porilaiseni
Jäntevä ja vauhdikas historiallinen romaani Suomen sodan ajoilta. Venäjän ja Ruotsi-Suomen välillä käydyn sodan vuodet 1808-09 koettelivat raskaasti maatamme. Sen tapahtumat ja henkilöt ovat tutut jo Vänrikki Stoolin tarinoista. Tuure Vierros on tarttunut samaan aiheeseen.
Romaanin näkyvimmäksi kohoaa von Döbelnin, kenraalin ja Porin rykmentinpäällikön hahmo. Vierros piirtää hänestä mielenkiintoisen, psykologisesti osuvan ja modernin henkilökuvan. Tuo suuri sotapäällikkö, Lapuan, Siikajoen, Kauhajoen ja Juuttaan sankari, laskeutuu siinä ratsunsa selästä meidän kuolevaisten pariin. Hän ei enää ole vain kaukainen ihanne, runon aihe historian hämärissä, vaan elävä ihminen. Tosin kiistämätön ja kyvykäs, mutta samalla ristiriitainen, levoton, synkkyyteen, jopa itsesääliin taipuvainen. Rohkeus kohoaa huippuunsa Juuttaalla, missä taudin runtelema Döbeln johtaa puolialastomien, partaisten, nälän ja uupumuksen kalventamien porilaistenjoukon yllättävään voittoon.
Porilaiseni on Tuure Vierroksen juhlakirja Porin 450 –vuotissyntymäpäiville ja korjattu uusintapainos vuodelta 1965 lisättynä historiallisella katsauksella sekä juhlallisella esipuheella syntymäpäiväsankarille Porille.
|
Kirja
Kirjailija
ISBN
Koko
Sivuja
Rakenne
Ilmestymisaika
ovh |
|
Porilaiseni Tuure Vierros 978-952-5708-03-5 A5 350 kovakantinen, liimasidottu, suojapaperi 2007 32,00 € |
|