Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Piispainkronikka

Heikki-Tapio Nieminen


 

Piispainkronikka – sodanjälkeiset arkkipiispat, piispat ja kenttäpiispat lähikuvassa
 

”Kirkon tulisi mieluummin olla valmis keskustelemaan epäi­lijöitten kanssa kuin että se tahtoisi vaientaa kriittiset äänet”, painotti arkkipiispa Martti Simojoki 1975. ”Olen halunnut ottaa kantaa nimenomaan silloin, kun jotakuta henkilöä tai ryhmää on lyöty”, arkkipiispa Mikko Juva totesi 1993. ”Kirkon tehtävänä on muistuttaa yhteisestä vastuusta”, arkkipiispa John Vikström sanoi 1988.

 

Vuonna 2010 Kari Mäkinen valittiiin maamme evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi. Hänen lähimpiä edeltäjiään olivat Jukka Paarma, John Vikström, Mikko Juva, Martti Simo­joki, Ilmari Salomies ja Aleksi Lehtonen. Lehtonen oli astunut virkaan jatkosodan viimeisinä kuukausina.

Sodan päättymisestä 1945 vuoteen 2010 on luterilaista kirkkoa johtanut vajaat 60 arkkipiispaa, piispaa ja kenttäpiis­paa.

 

Piispainkronikka tuo kaikki heidät lähikuvaan. Teol.tri Heikki-Tapio Nieminen tapasi radio-, televisio- ja lehtityössä kahta lukuunottamatta kaikki. Heistä monien kanssa hän oli tiiviissä mediayhteyksissä vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Teoksessa ovat mukana kaikki sodan päättymisestä vuosien 2010 / 2011 vaihteeseen virassa olleet ja virkaan nimitetyt kirkonjohtajat.

 

Piispainkronikkaan dosentti Nieminen on koonnut päh­kinänkuoreen asioita, joiden käsittelyyn kukin mainituista rat­kaisevimmin vaikutti. Lisäksi tekijä heittää pikapiirtoina esiin persoonallisia muistikuviaan kustakin heistä. Pääosa kuvista liittyy hänen yhteyksiinsä heihin radio- ja televisiotyössä.

 

Piispainkronikka on teol.tri Heikki-Tapio Niemisen 11. teos. Lisäksi hän on tehnyt tuhat radio- ja televisio-ohjelmaa (YLE). Tekijä on kymmenen vuoden ajan ollut Suomen Tietokirjailijat ry:n jäsen.

 

 

Kirja


Kirjailija

ISBN

KL

Koko

Sivuja

Rakenne

Ilmestymisaika

ovh

   Piispainkronikka – sodanjälkeiset arkkipiispat,

piispat ja kenttäpiispat lähikuvassa
Heikki-Tapio Nieminen
978-952-5708-56-1
99.12
175 x 240 mm
336
sidottu, suojapaperit, lukunauha, 70 valokuvaa
maaliskuu 2011
38,00 €

 

© 2012 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut