Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Kansalliskirjailija Juhani Aho

Martti Turtola – Tarja Lappalainen

 

Kansalliskirjailija Juhani Aho

 

Juhani Ahon syntymästä on kulunut 150 vuotta. Kirjailijauransa lisäksi Juhani Aho oli yksi aikakautensa merkittävimmästä vaikuttajista. Juhlavuoden kunniaksi emeritusprofessori, poliittisen historian tutkija Martti Turtola kertoo Juhani Ahosta poliittisena henkilönä ja sanomalehtimiehenä. Tsaarinvallan puristuksessa Aho katsoi parhaaksi lähteä vapaaehtoiseen maanpakoon vuonna 1903. Palatessaan hän pääsi parahiksi toteamaan, että kenraalikuvernööri Bobrikov oli ammuttu.

 

Politiikan ja kirjoittamisen lisäksi Aholla oli muitakin intohimon kohteita; naiset ja kalastus. Lukuisten nuoruudenrakkauksien jälkeen Juhani Ahon elämä vakiintui kahden naisen ympärille, vaimoonsa Venny Soldan-Brofeldtiin ja Vennyn sisareen Tilly Soldaniin, johon kirjailijalla oli avioliiton ulkopuolinen suhde.

 

Juhani Ahoa kutsutaan myös perhokalastuksen isäksi. Vuodesta 1905 lähtien Huopanankoski houkutteli joka kesä häntä luokseen. Juhani Ahon käsiala oli myös legenda. Emil Nervander totesi aikoinaan, että se on kuin ”Brysselin pitsiä”.

 

Toinen kirjoittajista, Jyväskylän yliopistossa maisteriksi opiskeleva Tarja Lappalainen kertoo Juhani Ahosta aina hänen syntymästä loppuhetkiin saakka. Juhani Aho jätti merkittävän jäljen maamme historiaan kirjallisuudellaan, politikoinnillaan ja yhteiskunnallisella aktiivisuudellaan. Arkistoista, yksityishenkilöiltä ja sukulaisilta löydetyt kuvat täydentävät juhlakirjaa ja tekevät siitä ainutlaatuisen.

 

Kirja
Kirjailija

ISBN

KL

Koko

Sivuja

Rakenne

Ilmestymisaika

ovh

  

Kansalliskirjailija Juhani Aho

Martti Turtola – Tarja Lappalainen

978-952-5708-67-7
99.1

A5
284
kovakantinen, paperiyliveto, sidottu, mv-kuvia

25.08 2011
32,00 €

© 2012 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut