Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Veijonen Marja-Liisa

Marja-Liisa Veijonen

Synnyin maanviljelijäperheeseen Keski-Suomessa Petäjävedellä Voudinmäen salissa kätilön avustamana. Sain varttua aikuisuuteen vanhempieni, mummoni, kahden siskon ja veljen kanssa korpiluonnon keskellä karhujen naapurissa.

Koulun päättymisen jälkeen ohjauduin Imatran Voimaan, jossa toimin erilaisissa tehtävissä lähes 18 vuotta. Hartiakipuun ja astmaan sain apua vyöhyketerapiasta, joka tempaisikin mukaansa niin kokonaisvaltaisesti, että aloin työni ohella opiskella vyöhyketerapeutiksi. Lopulta jättäydyin yrittäjäksi ja erikoistuin elämänkaariterapeutiksi, joka koulutus kesti yhteensä noin kolme ja puoli vuotta. Työn ohessa olen suorittanut opintoja ravinto- ja paastoterapiassa, naturopatiassa, fytoterapiassa ja osallistunut bioenergiakoulutukseen sekä valmistunut regressioterapeutiksi. Klassisen hieronnan tutkinnon olen myös suorittanut. Teoriassa olen perehtynyt Kiinalaiseen akupunktioon ja käytännössä useisiin luontaisiin hoitomenetelmiin. Luontaisalalla riittää opiskeltavaa koko ajan. Elämänkaariterapeuttina olen toiminut noin 15 vuoden ajan.

Talvisin harrastan hiihtoa ja avantouintia, kesäisin puutarhanhoitoa, marjastusta ja sienestystä sekä juoksua, luonnossa patikointia, uintia ja hyötypyöräilyä. Ympäri vuoden rentoudun joogaten ja meditoiden. Olen toiminut hyväntekeväisyysjärjestöissä toistakymmentävuotta.

Ainoalla tyttärelläni Jenna Maarialla ja Tomi Anterolla on pikkuinen reipas ja ajattelevainen poikalapsi Edvin Adrian, joka on mummin elämän ilostuttaja.

Lapsuudessa valkovartiset koivikot, synkät kuusimetsät ja huojuvat hongikot haastoivat raapustamaan tuntoja pöytälaatikon uumeniin, josta niitä voisi herätellä eloon. Kuitenkin tämä ”Luontaisesti terveeksi” kirja syntyi asiakkaitteni ja tuttavieni pyynnöstä, koska ihmisillä ei ole riittävästi tietoa saatavilla ko. aiheesta. Kirjoittaminen oli kovin antoisaa aikatauluttamisesta huolimatta, että ehkä kuulette minusta vielä myöhemmin.

Esikoisteos Luontaisesti terveeksi ilmestyi 4.7.2008 ja julkaistiin 18.8.2008.

Luontaisesti terveeksi >>

© 2011 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut