 Kuva: Anita Andersson
|
 |
Ralf E. Söderholm
Ralf E. Söderholm syntyi Porvoossa 1.1.1933. Kasvoi ja koki huolettoman lapsuuden Anjalankoskella, Tampellan paperitehtaiden varjossa, Inkeroisten Mämmälässä.
Tultuaan ylioppilaaksi Inkeroisten Yhteiskoulusta, kohtalo vei hänet Englantiin, Lontoon Cityn huomattavaan kansainväliseen liikepankkiin – HAMBROON.
Perusteellisen pankkiharjoittelun ja opiskelun jälkeen Ralf rakensi Hambroon merkittävän Suomen osaston, joka vuosien 1960-70 ja -80 aikana nosti Suomen metsäteollisuuden ja Suomen kansainvälisen kaupankäynnin uudelle kilpailutasolle.
Lähdettyään Hambrosta Ralfia pyydettiin partneriksi amerikkalaiseen konsulttiyritykseen Hilbert, Peers & Young Inc. New Yorkiin.
Ralf toimi myös asiantuntijana englantilaisessa markkinointiyrityksessä InterMatrix Ltd. Lontoossa. Ralf jäi kirjallisille eläkepäiville vuonna 2000, jonka tuloksena on tämä ensimmäinen muistelma ja ajatuskokoelma.
Esikoisteos:
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
-Kotikylän katonharjalta Lontooseen pankiirimaailman huipulle-
Elämänkerta. Edico Oy 2010.
|