Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Pilto Aarne

Kuva: Anita Andersson

Aarne Pilto

 

 

 

Synnyin Utajärvellä, Sanginkylän, Yli-Utoksen syrjäisessä kylässä vuonna 1935. Elin kotimaisemissani 18-vuotiaaksi ja ehdin lukemaan keskikoulun viisi luokkaa poikkeuksellisesti kolmessa vuodessa. Kymmenvuotiaasta lähtien sain riittävästi kokemuksia metsätöistä, joita lähdin pakoon työn ja opiskelun perässä Helsinkiin. Helsinkiin olen kasvattanut juuriani perustamalla perheen, johon kuuluvat vaimo, kolme tytärtä ja lapsenlapset.

 

 

 

Opiskeluni jäivät vähiin, muutamia kaupallisia kursseja lukuun ottamatta, joista sain perusvalmiutta yrityksen perustamista varten. Monien minulle annettujen haastavien työtehtävien jälkeen perustin palontorjuntayrityksen Teollisuusturva T:mi A. Pilto. Ajan myötä siitä muotoutui yritys, joka on yhä alallaan Suomen tehokkaimpia. Yrittäjyydelle Suomessa on vasta viime vuosina alettu antaa arvostusta julkisesti. Alkuvuosinani 1964 lähtien koin monelta taholta asenteita, ikään kuin olisin riistäjä tai rikollinen.

 

 

Kaikista kurimuksista kohtalaisen terveenä selvittyäni sekä fyysisesti, että henkisesti voin katsella elämääni taaksepäin ja todeta sen "hyvin rikkaaksi kokemuksista", jotka ovat kasvattaneet luonnetta ja uskallusta kertoa suomalaisen yrittäjän kokemuksista tulevien kirjojen muodossa.

 

Teokset:

Kasvupaikka, romaani, Edico 2010
Puoli kolmen juna, romaani, Edico 2011

Kasvupaikka >>

© 2011 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut