Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Piippo Esko

Esko Piippo

Tarinoita Eino Leinosta -teoksen kirjoittaja Esko Piippo on Kiuruvedellä syntynyt (1945 – )kajaanilainen peruskoulun opettaja. Hän on toiminut Kajaanin Teppanan koulun rehtorina, Kajaanin opetuspäällikkönä ja nykyisin peruskoulun opettajana. Kasvatusalan kirjoja hän on toimittanut pari: ”Kasvatuksen ihmiskäsitys” (1992) ja ”Ehyesti elävä koulu, kohti kokonaisvaltaista oppimista” (1990, yhdessä Reijo Laukkasen ja Alina Salosen kanssa).

Kirjoittaja on aiemmin julkaissut sanomalehtikirjoituksia ja runoja erilaisissa julkaisuissa sekä pakinoitaan kirjasessa ”Täällä Suomi – kuuleeko hallitus?” (1995).  

Kainuun Eino Leino -seura ry:n puheenjohtaja Esko Piippo on vuosia tutkinut Kajaanin Paltaniemeltä lähteneen runoilijamestarimme Eino Leinon elämää ja tuotantoa sekä kirjoittanut Eino Leinosta artikkeleita. Esko Piippo on myös kuulunut Suomen Kirjailijanimikkoseurojen johtokuntaan seuran perustamisesta saakka.

 

Esko Piipolle Kainuun Kirjailijoiden kirjallisuuspalkinto

Kainuun Kirjailijoiden vuosittain jakama kirjallisuuspalkinto, joka jaetaan Kajaanin Kalevalapäivän-juhlassa, annettiin tällä kertaa Suomen Kirjailijanimikkoseurojen johtokunnan jäsenelle ja Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtajalle Esko Piipolle. Piippo palkittiin viime syksynä ilmestyneestä teoksesta "Kirjaton Eino Leino" (Edico 2009)

Kirjaton Eino Leino - tarinoita kodittomuuden ajasta >>

Tarinoita Eino Leinosta >>

© 2010 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut