Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Nieminen Heikki-Tapio

KUVA: PEKKA HEISKANEN

Heikki-Tapio Nieminen

Heikki-Tapio Nieminen on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian emeritusdosentti. Hän on syntynyt 1938 Helsingissä. Nieminen on tehnyt Yleisradion kanaviin tuhat radio- ja televisio-ohjelmaa, mm. Ranskasta, silloisesta Saksan liittotasavallasta ja DDR:stä, Berliinistä, Genevestä, Ateenasta ja Roomasta. Hän on julkaissut kymmenen kirjaa. Maaliskuussa 2011 ilmestyy Edicon kustantamana Piispainkronikka. Sodanjälkeiset arkkipiispat, piispat ja kenttäpiispat lähikuvassa.

Nieminen vastasi toistakymmentä vuotta juridisesti Ylen radio- ja televisiojumalanpalveluksista ja – hartauksista. Saman ajan hän toimi luterilaisen kirkon kirkkohallituksen viestintäyksikön, Kirkon tiedotuskeskuksen, radio- ja televisio-osastojen päällikkönä. Tätä ennen hän oli työskennellyt toimittajana Ylen radion uutis- ja ajankohtaisohjelmissa ja TV1:n (Helsinki) yhteiskuntaohjelmien toimituksessa.

2000-luvun alusta Nieminen oli Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian dosentti. Hänen opetussektorinsa oli viestintähomiletiikka (radio- ja televisiosaarnaoppi). Nieminen luennoi myös Joensuun yliopistossa.

Heikki-Tapio Niemisen haastateltavina ovat olleet mm. Väinö Linna, Veikko Sinisalo, Paavo Lipponen, Esko Aho, Riitta Uosukainen sekä kaikki maamme luterilaista, ortodoksista ja katolista kirkkoa edustaneet arkkipiispat, piispat ja kenttäpiispat 1960-luvulta meidän päiviimme. Lisäksi hän on tehnyt lukuisten kultamitalimiesten ja –naisten radio / TV-haastattelut.

Ylen kanaviin (YLE/Radio 1 ja YLE/TV1) Heikki-Tapio Niemisen selostustehtäviä olivat mm. presidentti John F. Kennedyn hautajaiset (selostus yhdessä kollegojen kanssa), paavi Johannes Paavali II:n virkaanasettaminen Roomassa, reformaation 450-vuotisjuhlallisuudet Wittenbergissä (DDR), Martti Lutherin jäljillä Eislebenistä Wittenbergiin, Jumala Berliinissä (DDR / BRD), Kristinuskon tulo Eurooppaan (selostukset Ateenasta ja Roomasta) sekä kymmenkunta maamme kirkkojen arkkipiispan ja piispan virkaanvihkimis- tai asettamistilaisuutta.

Väitöskirjansa (Suomalainen radiohartaus) lisäksi tri Nieminen on tehnyt kymmenen tietokirjaa. Vuonna 2008 julkaistiin Kirkkohallituksen kustantamana hänen laatimansa piispainkokouksen satavuotishistoria (Piispainkokous. Piispainkokouksen synty, tehtävät ja toiminta 1908-2008). Hänen artikkeleitaan on mm. teoksissa Saarnaa sanaa (1986), Muutoksen tulkkina (2003) ja Miksi minusta pappi (Edico Oy 2009).

Niemisen harrastuksia lukio- ja opiskeluaikana olivat jalkapallo ja jääkiekko, mm. oppikoulujen jalkapallon Suomenmestaruus 1957 (Kokkolan yhteislyseo), Helsingin yliopiston jalkapallomestaruus 1960 (EPO). Nieminen pelasi maalivahtina Kokkolan Pallo-Veikkojen ja Helsingin Pallo-Seuran joukkueissa. Myöhempinä vuosina hänen harrastuksiaan ovat olleet historia, latinan ja kreikan kieli sekä liikunta.

Vänrikki 1959. Rovasti 1992. - Naimisissa. Puoliso (1961) ja kolme poikaa.

Piispainkronikka >>

© 2012 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut