Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Mononen Väinö

Väinö Mononen

 

MKT Väinö Olavi Mononen.

 

Olen syntynyt 18.2.1957 Kiihtelysvaarassa ja asunut sen jälkeen lukuisilla eri paikkakunnilla. Asun nykyisin Pohjois-Karjalassa, Pielisen eteläpäässä Uimaharjussa.

 

Naimisissa, vaimo ja neljä lasta.

 

Olen työskennellyt liike-elämässä myynnin ja markkinoinnin eri tehtävissä ruohonjuuritasolta aina johtotehtäviin saakka.  Olen ollut muun muassa Pohjois-Karjalan reserviläislehden päätoimittajana vuosina 2000-2003 sekä toiminut kahdeksan vuotta Maanpuolustuskoulutus ry:n Pohjois-Karjalan Maanpuolustuspiirin tiedottajana ja johtoryhmän jäsenenä sekä lisäksi parinkymmenen jäsenyysvuoden aikana kuulunut Lieksan, Enon ja Kuhmon reserviupseereihin.

 

Esikoisteos Kuhmon talvisodasta kertova Kuoleman kujanjuoksu vuonna 2006, Alfamer Oy, Helsinki.

 

 

 

Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen vuodesta 2007

Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n jäsen vuodesta 1997 lähtien

 

Harrastuksina vapaaehtoinen maanpuolustustyö, sotahistoria, graafinen suunnittelu, kuvataiteet, valokuvaus, kirjoittaminen.

 

Mottoni on: ”Tässä ja nyt”.

 

Teokset:

Kuoleman kujanjuoksu, romaani, 2006 Alfamer Oy

Tuonelan tulenleikit, romaani 2011, Edico Oy

 

Tuonelan tulenliekit >>

© 2011 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut