Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Mäkinen Raine

Raine Mäkinen - kuka ja mitä


Tämä ei ole työpaikkahakemus, joten jätän sikseen kaavat ja turhat vuosiluvut.


Omat vaiheeni ja Suomen vaiheet limittyivät siten, että minulla on muistikuvia sekä helsinkiläisestä pommisuojasta että Viipurin raunioista. Olin kuitenkin liian pieni kärsiäkseni sodasta. Helsingissä tutustuin neljään kansakouluun Kampissa ja Töölössä. Ylioppilaaksi pääsin huonomaineisesta poikakoulusta, Helsingin toisesta lyseosta.

”Romaania” olin ryhtynyt kirjoittamaan 14-vuotiaana ja tutkinut siitä lähtien myös hieroglyfejä, tähtitiedettä ja hyönteisiä. Koska olin suvun ensimmäinen ylioppilas, en saanut enkä pyytänyt opiskeluneuvoja. En ylimalkaan osannut ottaa neuvoja vastaan; opin kirjojen avulla sekä pelaamaan šakkia että soittamaan alkeellisesti klarinettia.

Syistä, joita en ymmärrä vieläkään, ryhdyin opiskelemaan kemiaa Helsingin Yliopistossa ja valmistuinkin, tosin yli kuuden vuoden kuluttua. Jouduin ensin elintarvikekemistiksi SOK:n keskuslaboratorioon, sitten työhygieenikoksi Työterveyslaitokseen. Lopuksi minulla oli kunnia perustaa Lappeenrannan aluetyöterveyslaitos ja toimia sen johtajana eläköitymiseen asti. Palkkatyöstä hankkiuduin varhain vapaaksi sen muututtua liian raskaaksi, osittain yksityiselämän vastoinkäymisten vuoksi, osittain siksi, että halusin kirjoittaa jotakin tosissani. Lappeenrannassa viettämieni 18 vuoden aikana hakeuduin Kymen läänin kirjailijayhdistykseen ja ”vaikutin” monena vuonna sen johtokunnassa.

Jos haluan kuvata itseäni yhdellä sanalla, se sana olisi kai poleemikko. Nautin väittelystä enkä ole koskaan se, joka lopettaa kesken. Kirjani ovat paljon kiltimpiä kuin minä itse ja se on huolestuttavaa. Tärkeitä intohimojani on kirjoittamisen, musiikinkuuntelun ja luonnonsuojelun ohella taikauskon vastustaminen. Taikauskoksi luen myös ja ennen kaikkea sen organisoituneen muodon, siis uskonnon. Syyskuussa 2007 aloitin blogin ja se on vilkastuttanut hengenelämääni huomattavasti.

Elän mukavasti ja enimmäkseen sopuisasti kahden hengen taloudessa Espoon Soukassa.

Tuotoksia:

Pää, farssi. 1970
Kuuma syksy, romaani. Tammi 1974 (I p. Kouvolan kaupungin romaanikilpailussa, parhaan esikoisen palkinto)
Seitsemän tuolia, näytelmä. 1980
Uppoava saari, romaani. Librum 1981 (I p. Librumin romaanikilpailussa)
Askarteluhuone, näytelmä. 1988 (I p. Lappeenrannan kaupunginteatterin näytelmäkilpailussa)
Pohjakerroksen asukas, romaani. Länsirannikko 1997 (III p. Maiju Lassila -romaanikilpailussa)
Voin jo paljon paremmin – Tšehov Badenweilerissa, romaani. Loki-Kirjat 2004
Elämäni kuplassa, romaani (myös äänikirjana). Loki-Kirjat 2005
Lintumies ja miljonäärin tytär, romaani. Edico 2008
Muotoilija, aforismeja. Nettikirja 2008.

 

Lintumies ja miljonäärin tytär >>

© 2010 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut