Tekstin alkuun
Etusivu - Edico Oy
Kormilainen Risto

Risto Kormilainen

 

Kormilainen on syntynyt 8.11.1955 Kajaanissa. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1975 Suomussalmen lukiosta ja on valmistunut Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta teologian maisteriksi vuonna 1979. Hänet on vihitty papiksi 3.6.1979 Kuopiossa. Kormilainen on suorittanut pastoraalitutkinnon 1983 ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon 2001. Kormilainen on toiminut Vieremän seurakunnan virallisena apulaisena ja vt. kirkkoherrana 1979-81, Kuhmon seurakunnan virallisena apulaisena ja vt. kappalaisena 1982-84, Suomussalmen seurakunnan 2. kappalaisena 1984-2004. Suomussalmen kirkkoherrana hän on toiminut vuoden 2004 huhtikuusta alkaen.

 

Vuodesta 1976 lähtien Kormilainen on toiminut useiden lehtien kirjallisuusarvostelijana, artikkelien sekä reportaasien kirjoittajana ja kolumnistina mm. Kotimaa, Sana, Kirkko ja kaupunki, Kaleva, Parnasso, Kainuun Sanomat, Savon Sanomat, Iisalmen Sanomat, Ylä-Kainuu. Hän on Suomen Kirjailijaliiton ja Arvostelijain Liiton jäsen. Kormilainen on toiminut vuodesta 1981 alkaen kirjoittaja- ja runoterapiakouluttajana sekä useiden kirjoittajayhdistysten ja Oulun läänin taidetoimikunnan arvostelijana Kormilaisen runoja on esitetty myös radiossa ja televisiossa sekä julkaistu ulkomailla antologioissa ja lehdissä mm. USA, Ruotsi, Liettua, Unkari ja Venäjä. Kormilaisen runoista ovat lausujat tehneet runoiltoja, mm. Maaseudun valo, joka sai  ensi-iltansa 2005 tammikuussa oululaisen lausuntataiteilija Hannu Tarvaksen toimesta ja Tiimalasi, jonka toteutti kajaanilainen lausuja Saimi Tikkanen.

 

Olen toimittanut Kainuun Kirjailijoiden runoantologian Miten lähellä tuuli 1986, Karoliinan Kamarin runoantologian Sielun musiikkia 1995. Lisäksi runojani on julkaistu useissa sanoma-ja aikakauslehdissä alkaen vuodesta 1972 mm. Parnasso, Kaltio, Kotimaa. Runojani on esitetty runsaasti myös radiossa ja televisiossa. Olen toiminut vuodesta 1976 alkaen kolumnistina, pakinoitsijana, kirjallisuuskriitikkona ja artikkelien kirjoittajana useissa lehdissä mm. Kaleva, Kirkko ja kaupunki, Kotimaa, Kainuun Sanomat, Savon Sanomat, Iisalmen Sanomat, Ilkka, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Länsi-Suomi, Itä-Savo, Sana-lehti, Etelä-Suomen Sanomat, Ylä-Kainuu, Rauhan Tervehdys, Karjala, Hiidenkivi, Pirta, Crux, Runouslehti TAIte, Tehy-lehti, Sinikieli

Runojani on julkaistu lehdissä myös USA:ssa, Liettuassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Unkarissa, joille kielille niitä on käännetty

 

                                                                                                                   

Olen julkaissut seuraavat teokset:

 

Kivet, kivet ja muita esseitä 2011 Edico Oy

Siunaa ja varjele meitä (lyhytproosaa) 2010 LK-Kirjat

Myötäkäymisiä (lyhytproosaa) 2010 Kirjapaja

Elämä on tässä (lyhytproosaa) 2009

Kirkkovuosi tutuksi (lyhytproosaa) 2009 Kirjapaja

Elämän suolaa (lyhytproosaa) 2008 Kirjapaja

Paavi mykyrokalla ja muita novelleja 2007 Edico Oy

Kohtaamisia tiellä (lyhytproosaa) 2007 Katharos

Tie valmis on (lyhytproosaa) 2007 Kirjapaja

Sinulta saan ilon ja lohdun (lyhytproosaa) 2006 Kirjapaja

Matkamies maan (lyhytproosaa) 2005 Kirjapaja

Sun haltuus rakas Isäni (lyhytproosaa) 2005 Kirjapaja

På gröna ängar  (dikter och prosa) 2004 Fontanamedia

On kaunis synnyinmaamme (lyhytproosaa) 2004 Kirjapaja

Din är tiden (dikter och prosa) 2003 Fontanamedia

Tie kutsuu kulkijaa (lyhytproosaa) 2003 Kirjapaja

Kyynelten läpi (rukouskirja surussa) 2002 Kirjapaja

Siunauksen aika (runoa ja proosaa) 2001 LK-Kirjat

Sen matkan tahdon kulkea (valitut /kootut runot) 2001 Katharos Oy

Varjoa vasten sarastus (runo2001) Myllylahti Oy

Vie vihreälle niitylle (runoa ja proosaa) 1999 LK-Kirjat

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa (runoa ja proosaa)1999 Kirjapaja

Sylipainia Jumalan kanssa (runoja) 1997 Kirjaneliö

Ensimmäisen polven maanomistaja (runoja) 1996 TAI-teos

Siunausta sinulle (runoa ja proosaa) 1995 Lasten Keskus

Gospel (runokokoelma) 1995 Herättäjä-Yhdistys

Ihmisen raja (romaani) 1993 FinnEpos

Tähän lähelle, käden kosketukseen (runokokoelma) 1992 Herättäjä-Yhdistys

Poltettujen seppelten juhla (runokokoelma) 1988 Pohjoinen

Poissaolo (romaani) 1988 Herättäjä-Yhdistys

Violetit orvokit (runokokoelma) 1987 Herättäjä-Yhdistys

Maailman kärsiviin sinä mahdut (runokokoelma) 1986 Herättäjä-Yhdistys

Sormustimellinen tomua (runokokoelma) 1985 Herättäjä-Yhdistys

Ystävien maa (hartaus-ja meditaatioteos) 1983

Kaipaus on kuin kaivo (runokokoelma) 1978 WSOY

On joku toinen päivä kuin eilinen (runokokoelma) 1976 WSOY

 

Radiokuunnelma: Linnan kundit eli Matkalla Mäntyniemeen 1994 Radio Kajaus

 

Minulla on osuus seuraavissa teoksissa:

 

Vuosirengas '75. Nuoren runon vuosikirja 1976 WSOY

Kirjoittajaseulan albumi   77 1977 Pohjoinen

Elämän kaari 1982 Otava

Päivän kierto 1983 Otava

Elämää vuoden kaikki päivät 1983 Otava

Ekokunta – Suomussalmi 1985

Finlandia - Otavan Iso maammekirja osa 8 1986 Otava

Miten lähellä tuuli 1986 Kainuun Kirjailijat

Kinkerikirja  1988 1987 Kirjapaja                                                          

Kainuun ihmisiä ja elämää 1987 Pohjoinen

Pääskyjen sadetanssi 1988 Maaseudun Sivistysliitto

Joka päivä, joka hetki 1988 Herättäjä-Yhdistys

Askelten äänet 1989 Taivalkosken kunta

Maailma kulkee minua kohden 1989 Kulttuurin ystävät ry

Rakkauden kirjo 1989 Suomen Maakuntakirjailijat

Kirjailija - antologia 1990 Suomen Äänikirjat Oy

Runoja Lainanpäivänä 1991 Kainuun Kirjailijat

Runoja Lainanpäivänä 1992 Kainuun Kirjailijat

Runoja Lainanpäivänä 1993 Kainuun Kirjailijat

Tytön muistikirja 1993 Kustannus-Mäkelä Oy

Runoja Lainanpäivänä 1994 Kainuun Kirjailijat

Iso Kirja Elämästä 1994 Lasten Keskus

Ikävä 1994 Herättäjä-Yhdistys

Ajatuksia, mietelmiä, ja muistolauseita surun kohdatessa 1994

Runoja Lainanpäivänä 1995 Kainuun Kirjailijat

Juhlat lähestyvät 1995 Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys

Yhdessä Hyrynsalmen hyväksi 1996

Pieni kirja toivosta 1996 Kirjapaja

Runoja Lainanpäivänä 1996 Kainuun Kirjailijat                            

Runoja Lainanpäivänä 1997 Kainuun Kirjailijat

Salama ja hiljainen sade 1997 Ylä-Savon kirjallinen yhdistys Panu

Paimenpuheita 1997 Kirjapaja

Kekkosen kannoilla Kainuussa 1997 Arcticmedia

Runoja Lainanpäivänä 1998 Kainuun Kirjailijat

Rakastan, rakastat, rakastaa 1998 Lahden Runomaraton

Juhlat lähestyvät, 3. täydennetty laitos 1998 Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys

Elämä yllättää1998 WSOY

Meidän isä 1998 Otava

Suomalainen rukouskirja 1998 Kirjapaja

Sanan aika 1998 Kirjapaja

Runoja Lainanpäivänä 1999 Kainuun Kirjailijat

Virikkeeksi Riemuvuosi 2000 1999 Suomen ekumeeninen neuvosto

Tuokio hiljaisuudelle 1999 Katharos Oy

365 sanaa miehelle 1999 Kirjapaja

Runoja Lainanpäivänä 2000 Kainuun Kirjailijat

Yön varjo - huomisen valo 2000 Katharos Oy

Että näkyisivät tähdet 2001 Heinolan maasrk, Kynäsilta ry      

Täydenkuun hopeaa 2001 Katharos Oy

Minussa on kevät 2001 Katharos Oy

Anna meille enkeleitä 2002 Kirjapaja

Kauneimmat rukoukset aamuun ja iltaan 2002 Kirjapaja

Tänään täyttyy malja 2002 Katharos

Runoja Lainanpäivänä 2003 Kainuun Kirjailijat

Tulevaisuuteen kuiskaavat tuulet 2003 Katharos

Runoilijan Jumala 2003 Johnny Kniga

Suuri suomalainen saarnakirja I 2004 Kirjapaja

Teologia ja työelämä 2004 Helsingin Yliopisto

Edessä avoimet meret 2004 Katharos

Sanat jotka muistetaan 2004 Kirjapaja

Venäjänkielinen runoantologia 2004 Petroskoi

Täällä sateenkaaren pää 2005 Katharos

Vuoroin minussa vanhuus, nuoruus 2005 Tammi

Karhunhampaan kantaja- Ilmari Kianto 2005 Kianto – Instituutti

Lapsuuden joulu 2005 Tammi

Suuri Suomalainen saarnakirja III 2005 Kirjapaja

Viisi leipää ja kaksi kalaa 2006 Kirjapaja

Hiljennä äänet maailman 2007 Herättäjä-Yhdistys

Haikea on aika jäähyväisten 2007 Kathararos

 

 

Luottamustehtäviä

 

Kainuun Kirjailijoiden johtokunnan jäsen 1984-87

Ylä-Kainuu-lehden neuvottelukunnan jäsen 1987-92

Suomussalmen Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen 1992-

Luterilaisen Kulttuurin Säätiön valtuuskunnan varajäsen 1989-98 ja vuodesta 1999 alkaen varsinainen jäsen

Katekismus-palauteryhmän jäsen 1995-97

Kuopion hiippakunnan lähetystoimikunnan jäsen 1996-2003

Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston hoitokunnan jäsen 1996-2004

Suomussalmen kirkonkylän ala-asteen varapj. 1997-2000

Suomussalmen Veteraanien hengellisen toimikunnan pj. 1997-

Kuopion lähetysjuhlien  materiaalityöryhmän jäsen 1997-98

Kainuun Kirjailijoiden puheenjohtaja 2001

Hoitokoti Betanian hallituksen jäsen 2001-

Kainuun Pipliaseuran hallituksen jäsen 2001-2007

Kainuun Viro-seuran hallituksen jäsen 2002-

Suomen Kirkon Pappisliiton valtuusto 1994-2001 ja hallitus  2000-2003

Ilmari Kianto-seuran johtokunnan jäsen 2001-2006

Pappisliiton maaseututyöryhmän puheenjohtaja 2004

Suomen Lähetysseuran johtokunnan jäsen 2006-

 

Ansiomerkit

 

Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan hopeinen ansiomerkki 1998

Sotainvalidien Veljesliiton hopeinen ansiomerkki 2001

Suomen Sotaveteraaniliiton ansiomitali 2004

Rajavartiolaitoksen ansioristi 2005

Rintamaveteraaniliiton kunniaristi 2008

OP-Pohjola-ryhmän hopeinen ansiomerkki 2010

Yl-Kainuu.lehden Antti-patsas 2007

Kainuun Kirjailijoiden kunniajäsen 2009

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan ritarimerkki 2010

Sotainvalidinen Velejsliiton kultainen ansiomerkki 2011

 

 

Muuta

 

Suomen Arvostelijoiden Liiton jäsen 1978-

Suomen Kirjailijaliiton jäsen 1991-

Vuoden Suomussalmelainen 1992

Vuoden Pappi 2005

Rovastin arvo 2005

 

 

Kormilainen on halunnut avoimella ja ennakkoluulottomalla tavalla rakentaa laajapintaisia yhteyksiä kirkon ja kulttuurin välille. Kirkko on maamme vanhin kulttuurin kehto ja siltä pohjalta kirkossa voidaan toimia monipuolisesti myös tämän päivän monimuotoisessa elämässä. Kirkon ja kulttuurin edustajat haluavat omilla paikoillaan edistää ihmisten elämänlaatua ja rakentaa kestävää arvomaailmaa, välillä kyseenalaistaenkin.

 

Kormilaisen kirjoista ovat kriitikot kirjoittaneet mm. näin:

"Kuitenkin Gospel on nimensä mukaan Kormilaisen svengaavampi evankeliumi. Ehkäpä papin rooliin kuuluva saarna on kirjailijan roolissa jäänyt syrjään, ja sana kääntynyt runoksi". (Marja-Riitta Vainikkala Kaleva 22.4.1995)

"Huumorinlämpö, älyllisen huvittuneisuuden erittely vakavissakin näyissä vakuuttaa. Myötätuntoa, ei mitään elämänmyönteisyyden lässyttämistä, vaan aitoa kykyä paneutua ihmisen osaan."(Maija-Leena Ervasti Koillissanomat 4.4.1995)

"Onneksi meillä on kormilaisemme: mies kirjoittaa niin kuin näkee ja tuntee." (Seppo Järvinen Keskisuomalainen)

"Kormilaisella on hyvä kertojan taito". (Vilho Vähäsarja Kaleva 15.3.2004)

"Ei ihme, että Kormilaisen hengellisillä teksteillä on laajasti kysyntää. Tarvitaan ihmisiä, jotka pukevat tunteita sanoiksi sanoittaen kaiken sen, mitä on itse kunkin sisälläusein purkautumatomana möykkynä." (Tuula Hortamo Iisalmen Sanomat 30.8.2004)

 

Kormilainen harrastaa mm. murtomaahiihtoa, savusaunakulttuuria ja kirjoittamista.

Hänen perheeseensä kuuluvat sairaanhoitajana työskentelevä vaimo Taina ja lapset Ville (s. 1980), Mikko (s. 1982) ja Aino (s.1990).

 

Paavi mykyrokalla ja muita novelleja >>

© 2011 Edico Oy - Tekninen toteutus Optinet kotisivut