 |
|
|
 |
|
Vapaana maassa
Hän oli karannut parantolasta, ollut jonkin aikaa kotona ja keuhkovian pahetessa joutunut takaisin. Hänen Satalinnassa ollessaan äiti oli kuollut yllättäen, vaikka vaikeasti sairaan isän ja hänen kuolemaansa kaikki odottivat.
Ennen Härmän parantolaan lähettämistä hän oli ehtinyt olla vajaan vuoden kotona, joutunut sitten jälkitarkastukseen Kokkolaan, jossa tuberkuloosipiirin vanha lääkäri Lieko oli todennut: - Uusinut on, nuori mies, se on lähtö parantolaan!
Pieni pullea mies oli siitä paikasta kirjoittanut hakupaperit Härmään.
Syksyllä hän täyttäisi viisitoista ja tunsi sielullisesti elävänsä helvetillistä aikaa.
Murrosikä kiehutti tunteita ja haluja laidasta laitaan. Mieli ailahteli syvästä masennuksesta yllättäen alkavaan hillittömään riehaan. Epävarman olonsa kanssa piti tulla toimeen sääntöjä ja kuria, ahdistuneita ja sairaita, vieraita ihmisiä ympärillä olevassa laitoksessa. Täältä ei paikkaa löytynyt, missä olisi saanut olla pienen hetken yksin.
Hän huokasi lauhaan kevätilmaan, muisti isän raskaasti huokuvan olemuksen mökin nurkalla lähtiessään Ahon kyydissä Härmää kohden. Isä oli katsonut alta kulmainsa surullisen voimattomana:-Sinne sitä taas vietiin, kääntynyt vihaisesti ja köpötellyt pussihousuja vyötäisiltä pidellen ränsistynyttä navettaa kohti, eikä vilkaissutkaan enää heidän peräänsä.
Nuoremmat kolme veljeä, olivat seisoneet kuin asennossa saunan rinteelle menevällä polulla.
Vuosien laitoshoidon jälkeen, juuri kun alkoi pirullisen itsensä rääkkäämisen jälkeen saada otetta maataloustöihin: viljan puimista, säkkien kantamista perse vääränä, ojan kaivuuta vasen jalka lonkasta tönkkönä, pöllien ja propsien parkkuuta isän ja Heikki-veljen kaverina, pokasahalla ja kirveellä polttopuita pilkkomassa Hirvaskosken kansakoululla.
Juuri hänen alkaessaan oppia ja itsetunnon kasvaessa, kun hän huomasi pystyvänsä työhön kuin työhön terveiden tavoin, silloin helvetin Lieko passittaa parantolaan laiskistumaan! Hän sihahti mielessään muistaessaan kokemansa.
Koskisen Arvi oli älähtänyt Sykäräisten Osuuskaupan hevospuomien luona kuultuaan hänen tautinsa uusiutumisesta ja hänen joutumisestaan takaisin parantolaan:
- Yhen setäs kohtalona on, tuota kulukia linnasta linnahan, jotta sinunko osaksi on tulosa parantoloisa ravvaaminen, eih helevetisä!
Se oli mutustanut tupakkamälliä alahuulensa alla, remahtanut sitten kähättävään nauruun. Laihan kuivakas ja sisukas mies löysi asiasta kuin asiasta hyvätkin puolet.
- Elä sinä sure, Teuvo! Tiällä maaseujulla ne mehiläiset pörräilevät kukasta kukkaan! Sinä poika se sorijoita sairaanhoitajia, ehki liäkäreitä rukkaat! Katteeks käypi vanahaa pukkia, lempo soikoon, sano isäs, Leimo!
"Tuossa ijäsä sitä on aina ku perseelle ammuttu karhu, tahi nukkuvan rukkous!"
Se haisi voimakkaasti tupakalle ja viinalle. Hiki ja hajuvesi lehahti sen kohotessa hetkeksi ylös kyynärpäänsä varaan, rintakehän heiluessa hänen kasvojen edessä.
Nainen oli ehtinyt riisuutua ja vetää ylleen avokaulaisen yöpuvun. Hän koitti kädellä haarukkaansa, tunsi päällyshousujensa kadonneen. Riisuminen ei ollut ainakaan unta. Matkalla Jyväskylästä Orivedelle, sieltä veljen luota Tampereelle hän oli yöpynyt unessa nähdyssä paikassa.
Hyvä ettei alushousuja vienyt, hän huokaisi. Likainen side vasemman jalan reiden ympärillä olisi varmasti herättänyt kiusallisia kysymyksiä. Sidettä hän piti siinä siksi, että jalka olisi näyttänyt yhtä paksulta kuin toinenkin.
- Maataan viä aivan hiljaa, se painautui rintaa vasten, suu kiinni korvassa.
- Tuo saatanan ämmä seinän takaa oli keittiössä, ku mää tulin! Kyylää kateellisena ja kuuntelee korva seinäs, kuka mulla ny mahtaa olla! Vaikka emmä siitä perusta, mulla on vapaus ottaa ja jättää, mutta vituttaa tollaset kyttäämiset.
Mitähän se sanoo viinasta huomatessaan, pelko välähti mielessä. Naisen lantio painautui kovemmin mahaa vasten, häntä alkoi huumata. Miten tässä kävisi, oliko minusta mihinkään? Munaan itseni, ilkkuu kaikille!
Pakokauhu nosti hien pintaan. Elisan käsi laskeutui haarukkaan karvoituksen päälle, hän tunsi käsiensä alla silkkisen yöpaidan pehmeyden. Kuuma hengitys poltti kaulaa, käsi lähti jonkin vastustamattoman vetämänä kulkemaan pyöreän pehmeän vatsan yli kohti reisien väliä ja sokea himo valtasi hänet täysin.
Ähisten hän punnertautui naisen päälle, vasen käsi lappasi ylös yöpaidan helmaa, jota tuntui riittävän tuskaisen pitkästi. Viimein sormissa tuntui paljas iho, hikinen käsi liukui navasta haarukkaan karvaiselle kummulle ja hän tunsi vauhkoontuvansa yhä enemmän.
- Älä, orota ny, riisun! Elisa sihisi korvaan.
Pakaroita painoivat voimakkaat sormet ja hän tunsi, että siemensyöksy tulee aivan heti. Oli kiire saada sisälle, tuntea vako, päästä uppoamaan naiseen syvälle.
Kiihkosta ja jännityksestä sekaisin hän tunsi Elisan käden ohjaavan itseään, naisen lantioiden keinuvan allaan, huulien imevän kaulaansa, kuuman märän huohotuksen poskellaan.
- Älä päästä sisälle, älä päästä! Verä pois, varovasti! Ämmä kuulee, älä, kakarat herää! Nussi, nussi, vo-ooi...
Hän purkautui, yhä enemmän, taivaallisemmin ja nainen alla nousi korkealle kaarelle, aivan kuin hän olisi ratsastanut villillä eläimellä. Sisään, ulos, sisään, oih! Äkkiä Elisa kiepsahti alta pois ja huohotti vihaisesti.
- Päästät sisälle, hyvä luoja! sen käsi kopeloi nautinnosta nykivää kalua, tunnusteli päästä valuvaa nestettä.
Sen vartalo rentoutui ja vetäytyi kauemmaksi. Hänen silmissään leiskui yhä, mielen täytti hurmioitunut ajatus: olen mies siinä kuin toisetkin! Pystyin naimaan, olin sen sisässä kunnolla!
Hetken hän tunsi hurjaa ylpeyttä, kun oli voittanut pelottavana ja ylipääsemättömänä tuntuneen aikuisuuden kynnyksen. Oli vähällä ettei hän huutanut ääneen.
- Jumalauta, jos nait paksuksi! Oliko sulla ensimmäinen kerta? se kysyi tunteettomasti ja katsoi kysyvästi, makasi yhä haarat levällään.
Hän ei osannut kuin tuijottaa vastaan. Tunsi palautuvansa hetkessä hurmion huipulta karulle kylmälle maanpinnalle.
Pojat metelöivät Ratinan rannassa, onkivavat kolisivat toisiaan vasten kuin puiset miekat. Söivätkö saamansa kalat, hän mietti housuja nostaessaan. Ei tulisi mieleenkään syödä likaisen veden kalaa, hän tunsi puistatusta. Vaikka mistä sitä tiesi mistä kurakosta ongittua joutui syömään ruokaloissa ja ennen parantoloissa.
Hän avasi narisevan oven, jäi katsomaan riippakoivun oksien osittain peittämää alas viettävää polkua. Siellä oli samanlainen hirsirakennus kolmine kuisteineen kuin missä hän itse asui. Tunne oli kuin asuisi vanhassa sadussa, idyllisessä maalaispaikassa keskiajalla, kulissina Laukon yli näkyvä satumainen kaupunki.
Astellessaan kesäisissä tuoksuissa, suvannosta tulevassa kalan ja jätteiden hajussa talon kuistia kohti hän tunsi liikuttuvansa, vedet kihahtivat silmänurkkiin. Kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Oli työ, asunto ja maailman kaunein asuinpaikka, Ratinanmäki Tampereen sydämessä.
Pää pyörällä hän lähti kävelemään talon päätyä kohti ja laskeutui jyrkännettä katsoen avaraa urheilukentän maisemaa edessään. Lasten kimakat äänet, juopuneen miehen takelteleva sössötys, radiosta pauhaava musiikki, naisen nalkutus kuului naapurin auki olevista ikkunoista.
Veri kohisi levottomasti suonissa, kaduilla varjot olivat pidentyneet, kohta olisi elokuu ja kuutamo hohtaisi Pyynikin rinteen mäntyjen yllä, hopeavana Pyhäjärven aalloilla. Hän käveli Hatanpään valtatielle lauantai-illan lauhassa, hiostavassa ilmassa ja antoi silmiensä levätä naisten vähäpukeisissa vartaloissa.
Tanssilavalle Pyynikin rinteeseen lipui iloista nuorisoa edellä ja takana. Hämeenpuistossa silmiin tarttui penkille sammunut, likaisessa talvipalttoossa makaava pitkäpartainen mies. |
|
|
|
|
