Maila Talvio, Eläintarha 10:n kirjalliset vuosikymmenet -näytelmä
ENSIMMÄINEN KOHTAUS
Maila Talvio saapuu touhukkaana yleisön eteen, katsoo ympärilleen, viittaa kädellään ylpeästi presidentille ja hänen seuralaisilleen:
”Ihmiset puhuivat, että seurustelen presidenttien ja heidän rouviensa kanssa. Pitää paikkansa!
Minä ja rakas mieheni, Jooseppi, halusimme saada tehokkaasti kulttuuriasioita eteenpäin. Lukemattomat tärkeilevät viranhaltijat ja asioita toisilleen pompottelevat virkaportaat olisivat tehneet lukuisat hankkeemme mahdottomiksi. Sitä paitsi Suomen tasavallan presidentit Ståhlberg, Relander, varsinkin Kallio ja Ryti, olivat sellaisia persoonallisisuuksia, jotka pyhä Jumala oli valinnut vaativaan tehtäväänsä, kun nuori Suomi itsenäistyi hyvinkin traumaattisissa oloissa”.
Kääntyy, kävelee kohti ikkunoita ja katsoo Töölönlahden yli toinen käsi lantiolla, toinen niskaa sivellen. Kääntyy yleisöön, rinta kohoillen puhuu nopeasti, kiihkeästi:
”Tässä sinä loistat Eläintarha kymmenen! Ah, miten Satakunnan ylioppilaat tulivatkaan tänne sydän odotusta, riemullista odotusta ja kihelmöivää jännitystä täynnä aistimaan uutta, luomaan uutta ja kokemaan kulttuurin parhaita helmiä.
Oih, elimme unohtumattomia hetkiä! Istuimme Lukupiirissä ja monet nuoret kädet tekivät käsitöitä samalla, kun kuuntelimme referointia suomalaisesta tai maailmankirjallisuuden klassikkokirjailijasta, josta sitten keskustelimme.
Usein paikalle oli saapunut itse kirjailija; Juhani Aho, Aino Kallas, Ilmari Kianto, niin herkkä ja kaunis L. Onerva, Otto Manninen, Larinkyösti, Veikko Antero Koskenniemi, nuori Frans Eemil Sillanpää, Eino Leino, Tyyni Tuulio ja moni muu aikamme merkittävä
suomenkielen taitaja. Silloin elimme tavallista huumaavimmin suomalaisen kirjallisuuden nousua ja koimme sen hurmiollisen ainutlaatuiseksi, joka vielä untuvaviiksin oli kohoamassa kuin elämisen aarteen löytänyt nuorukainen kasvaa miehisyyteen, muun maailman kirjallisen elämisen joukkoon!”
”Tuolta rautatiesillan alta lipuivat höyrylaivat ja veneet ohi sokeritehtaan rantaan ja Linnunlaulun laiturille. Syksyn ruskaisessa illassa kauniin huvilamme parvekkeilla istuivat suuret kaunokirjalliset persoonallisuudet, Otto Manninen, Larin-Kyösti, Ilmari Kianto ja Veikko Antero Koskenniemi. Ja minä, ah, minä sydän suurta tunnetta täynnä kuuntelin herrojen kinastelua, välillä kiivastakin keskustelua ja saadakseni heidät rakkaat suomalaiset kirjailijat kauneuden taikapiiriin, soitin heille kannelta, kaunista kannelta, jonka taiteilija Pekka Halosen veli Antti oli taidokkaasti muotoillut. Ja katselimme auringonlaskun viimeisten säteiden kimmellystä Talvipuutarhan lasikattojen yllä.”
Maila Talvio on hetken hivelevissä haaveissaan, mutta sitten hän liikahtaa rajusti, jalat aukeavat ja kädet menevät puuskaan. Tuiman ankara ilme kasvoillaan hän katsoo ihmisiä:
”Ne juorut! Voi Luoja, niitä sitten riitti!"
|
|
Katja Kiuru esittämässä näytelmää Villa Kiven pihalla
|
 |
|
|
