|
Pentti Alhonen
s. 1939
Helsingin yliopiston ympäristögeologian emeritusprofessori.
Hän väitteli filosofian tohtoriksi geologiassa ja paleontologiassa 1967 ja on lisäksi maatalous- ja metsätieteiden maisteri limnologiassa.
Vuonna 1973 Alhonen nimitettiin geologian ja paleontologian apulaisprofessoriksi Helsingin yliopistoon ja saman aineen professoriksi 1998.
Suomen ensimmäisenä ympäristögeologian professorina hän toimi 1999-2001.
Alhonen sai professorin arvonimen 1995.
Kansainvälistä tunnustusta tutkimuksistaan saanut Pentti Alhonen tunnetaan erityisesti paleolimnologisen järvitutkimuksen uranuurtajana ja kehittäjänä.
Hän on ansioitunut myös tieteenalansa popularisoijana ja on julkaissut kaikkiaan 250 tieteellistä sekä kansantajuista artikkelia koti- ja ulkomaisissa julkaisusarjoissa.
Vuonna 1990 Alhonen sai Tieto-Finlandia-palkinnon muiden kanssa teoksesta ”Matka-arkku - Suomalaisia tutkimusmatkailijoita”. Pentti Alhosella on ollut lukuisia luottamustehtäviä tieteenalansa järjestöissä ja eri aatteellisissa yhdistyksissä. Hän tunsi myös varsin hyvin Väinö Auerin, akateemisen opettajansa sekä oppilaana että työtoverina.
Kirjoittanut kirjan ”Vaakavarren ratsastaja”, tutkimusmatkailija Väinö Auerin elämä, yhdessä Antero Alhosen kanssa.
|